Päätin alkaa kirjailijaksi, kun ukkokulta kuvasi niin upean videon Binchusta.

 

Tämän tarinan ajankohdasta on aikaa satoja, tuhansia vuosia. Tarkkaa ajankohtaa kukaan ei muista, eikä sitä ole kirjattu ylös, sillä tarina on erikoinen. Kuitenkin se on täysin totta.

Egyptin toisella laidalla, ei sillä mistä yleensä puhutaan, oli pientäkin pienempi matkustavien kauppiaiden kylä. Nimi on painunut unholaan, mutta kutsukaamme kylää nimellä Pikku-Kairo. Kylässä asui vanha rouva, joka oli kuuluisa mau-kissoistaan. Rouvalta hakivat niin ylhäiset kuin alhaiset kissoja viljelmilleen jyrsijöiden pyytäjiksi. Moni kissa sai kuninkaallisen kohtelun tappaessaan suuria rottia ja myyriä. Rouva ei koskaan halunnut rahaa kissoistaan, vain lupauksen että jokainen yksilö saisi viettää koko elämänsä yhden perheen luona, ja että kissaa kohdeltaisiin perheenjäsenenä.

Tuli aikainen kevätaamu ja vanhan rouvan kaunis hopea mau synnytti kolme pentua, kaksi naarasta ja yhden uroksen. Rouva ihasteli hopeisia pentuja ja totesi kissansa tehneen jälleen upeaa työtä; näistä pennuista kehkeytyisi äitinsä kaltaisia rotanmetsästäjiä.

Aika kului ja pennut vahvistuivat. Tytöt leikkivät mielellään kaksistaan ja pieni kolli jäi siskojensa varjoon. Paitsi että kolli oli pienikokoisempi kuin sisarensa, oli kollilla outo tapa vain seurata telmimistä ja taisteluja pentueen herruudesta. Emonsa yritti poikaa tyrkkiä tyttöjen sekaan, mutta kolli seurasi mieluummin sivusta ja piti seuraa emolle.

Tuli uusiin koteihin lähdön aika, ja vanha rouva kehui tyttöjänsä yhtä taitavaksi kuin äitinsä. Kyläläiset olivat kuitenkin kuulleet oudosta kollista, joka ei leikkinyt, eikä ollut koskaan metsästänyt mitään. Tytöt noudettiin uusiin koteihin, mutta pikku kolli sai jäädä äitinsä helmoihin; ihmiset jopa halveksuivat poikaa ja pitivät sitä epäluotettavana, sanoivat pahimmillaan että se on Anubiksen lähettiläs.

Rouva oli kuitenkin kiintynyt pieneen poikaan ja päätti antaa sille vielä mahdollisuuden. Hän sitoi pennun kaulaan pienen nahkapussin ja antoi pennulle tehtävän. Tämän tulisi mennä kaupunkiin ja tienata dinaari päivän aikana. Dinaari ei ollut iso raha, joten rouva uskoi pennun selviytyvän. Pentu lähti viesti pussissa matkaan kohti kaupunkia. Se mietti kuumeisesti miten voisi tienata rahan emännälle. Pentu tiesi ettei osannut metsästää tai kalastaa, joten työn tulisi olla jotain mistä pienikin suoriutuisi.

Kaupungin laidalla se pysähtyi juomaan erään majan pihalla olevasta altaasta. Juomisen keskeytti kuitenkin kauhea karjunta, joka tuli sisältä. Pentu päätti tarkistaa asian ja kurkisti sisälle majaan. Sisällä oli nokinen mies, joka päästeli suustaan kamalia sanoja, takoi uunia kohennuskepillä ja näytti epätoivoiselta noen ja savun keskellä.

Kissa astui lähemmäs tutkien tilannetta. Vaikka se ei osannut metsästää, se oli harvinaisen älykäs kissa; se huomasi heti että savu tuli hellasta sisälle, eikä mennyt ulos aukkoa pitkin josta sen kuului mennä. Rouvan talossa oli samanlainen hella, joten pentu kyllä tiesi asian.

Mies huomasi lopulta kissan ja tervehti sitä. Samalla hän havaitsi pennun kaulassa pussin ja otti viestin esiin.

”Arvoisa ystävä. Tämä kissa on tullut sinua auttamaan. Hän suorittaa pieniä tehtäviä ja toivon, että maksatte pennun palveluksesta omantuntonne mukaan.”

Mies mittaili pentua hetken katseellaan ja päätti antaa ylittämättömän haasteen, pennun tuli saada savu ulos. Pentu naukaisi ja hypähti kevyesti hellan yli aukkoon. Se veti syvään henkeä ja alkoi puskea itseään aukon läpi toiselle puolelle. Noki hieroi pieniä viiksiä ikävästi ja savu tunkeutui nenään, mutta pieni ja sisukas kolli jatkoi taivallusta. Lopulta pieni nenä painui ulos ja pentu mätkähti silmät ummessa maahan. Se ravisteli ensin itsensä ja uskalsi vasta sitten avata silmänsä. Se oli yltä päältä noessa, mutta se oli onnistunut. Nyt savu tuprusi aukossa seinästä ja leipuri ryntäsi ulos hihkuen onnesta. Pentu oli onnistunut ja mies oli tyytyväinen. Mies kaivoi pienen rahan taskustaan ja laittoi sen viestin kanssa nahkapussiin. Ennen pennun lähtöä mies lupasi kertoa kaikille kissasta joka avasi savukanavan.

Pentu riensi innoissaan kotiinsa ja naukui jo kaukaa kotiin tullessaan. Vanha rouva oli tyytyväinen, päätös pitää pentu oli kannattanut. Se saisi jatkaa tehtävien tekoa.

Meni jokunen viikko ennen kuin rouvalle selvisi mitä pentu puuhasi päivät kylässä. Muutama kyläläinen tuli tuomaan rouvalle lahjoja ja kiittämään kumartaen upeasta kissasta, joka avasi savuaukot ja kanavat urheasti. Nyt kukaan ei enää polttanut itseään kurkottelemalla kanaviin, sillä pentu loikkasi hellojen ja uunien yli. Rouvalle alkoi myös selvitä miksi kissa oi muuttunut.

Pentu istui taas kerran tutulla paikalla pihalla ja joi vettä kupistaan silmät suljettuina rankan päivän jälkeen. Kun se avasi silmänsä, se ei tunnistanut itseään; se oli muuttunut aivan harmaanmustaksi. Vain pikimustat viirut ja pilkut sen kasvoissa ja kehossa olivat entisellään, muuten sen väri oli muuttunut kauniin hopeisesta mustansävyiseksi.

Pentu huolestui ja alkoi pestä itseään. Pestyään itseään aikansa se totesi, ettei se auttanut. Se meni sisälle naukuen ja pyysi vanhalta rouvalta apua. Rouva katseli kissaa hetken ja totesi sitten, että se on kaunis juuri sellaisenaan. Se oli tehnyt kovasti töitä ja ansainnut omalaatuisen värinsä siten.

Kun tuo pentu sitten kasvoi aikoinaan isoksi ja sai omia jälkeläisiä, oli osa pennuista myös mustia. Sitä ei kukaan osannut selittää miksi näin kävi, osa arveli sen olevan Bastin tahto, osa oli varma että pennut on värjätty. Sen verran me kuitenkin tiedämme, että juuri tämän kissan jälkeläinen oli se, johon ruhtinatar Trubeskoi aikoinaan ihastui. Ja niiden mustasavun esi-isä, joihin me ihastuimme.